perjantai 30. joulukuuta 2016

Korut hopealangasta

Nyt rohkaistuin kokeilemaan ihan täysin hopealankaa. Se olikin vähän erilaista työstää kuin hopeoitu kuparilanka. Jälki myös kauniimpaa. Oli kovuusasteeltaan kovaa eikä näin ollen kolhiintunut niin helposti kuin pehmeämpi kuparilanka. Helmet ovat kuukiveä. Helmiäishelmet olisi olleet kauniit näissä,  mutta en uskaltanut laittaa, kun niihin tulee helpommin naarmuja. Menisi kalliit materiaalit hukkaan. Tämmöiset nää nyt on! 😍


maanantai 26. joulukuuta 2016

Enkeliriipus

Tapaninpäivän pieni koruaskartelu ja kuvausharjoitus. Korun inspiraatio saatu pinterestistä. Materiaalina hopeoitu kuparilanka ja helmiäishelmet.


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Taas näitä heijastimia!

Ei näistä nyt pääse. Päätin,  että teen näitä niin paljon kuin ehdin ja materiaalit riittää.

Hinnat on ihan pienistä 3-4€, isot alle 12mm:llä helmillä 5€ ja isot hienot  missä isommat ja hienommat helmet 6€.

Kuvassa ensimmäiset uutta erää vielä ilman klipsiä. Meinasin laittaa klipsin näihin näteillä korulinkillä,  eli ei siis tule kierrerengasta. Korulinkin voi halutessaan leikata sivuleikkureilla pois ja laittaa renkaan tilalle,  jos semmoinen löytyy.

KAIKKI MENI JÄLLEEN HETI! Joulun jälkeen jatkuu heijastimien teko,  jos vielä kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä.




torstai 15. joulukuuta 2016

Ihan kuin karkkeja

Niin kovin on heijastimia toivottu lisää,  että pitihän se tilata lisää heijastinkangasta. Sitä odotellessa kävin helmiostoksilla. Ihan kuin olisi ollut irtokarkkeja valkkaamassa. 😀

Tässä vähän osviittaa,  mitä on tulossa. Tulis nyt vaan ne muutkin tarvikkeet,  että pääsis tekemään.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hyvin meni heijastinkorukauppa

Jippiiii!!!

Kiitos ihanille kollegoille ja työtovereille! 😁 Oikeastaan vain pienet heijastinkorut jäivät myymättä. Siipien pituus on noin 5 cm,  joten ne on aika pienet. Kannattaa ehdottomasti muutenkin olla useampi heijastin vaatteissa kiinni kun liikkuu ulkona pimeässä!!! Nuo pienimmät käyvät hyvin koristeina. Laitoin tyttäreni takin taskun vetoketuun yhden kiinni. Se on siinä tosi nätti. 😁


Loput heijastinkorut




Materiaalia on enää ihan muutamaan jäljellä,  eli jos kiinnostaa,  niin laita viestiä blogin yhteydenottolomakkeella, kommentoimalla tätä päivitystä tai jos tunnetaan ennestään,  niin ota yhteyttä suoraan.
Lisäksi voi laittaa viestiä fb-sivuni Heidin korutaiteilut blogi kautta



Heijastinkoruja myyntiin 😁

Viime päivät on mennyt heijastinkoruja tehdessä....  No tein mä vähän muutakin,  mutta on näissä ollut tekemistä! 😁  Näille oli töissä tilausta ja oli sellainen olo,  että niitä täytyy olla riittävästi, että riittää mahdollisimman monelle. Toivottavasti ei jää käsiin. 😦 Toki en usko sitä,  koska niin kysyttyjä ne on. Jos jää,  niin laitan kyllä tänne ja fb-sivulle tietoa.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Goottipöllö avainkaulakoru

Superihana avainkaulakoru elämänpuu-riipuksella,  jossa keikkuu pöllö. Tilauksen mukaan piti olla hieman goottimainen. Tämän goottimaiseksi en sitä mun tarvikkeilla osannut tehdä. Asiakas oli kuitenkin erittäin tyytyväinen 😁



torstai 10. marraskuuta 2016

Taas lisää avainkaulakoruja

Lisäsin Avainkaulakoruja-sivulle kuvia uusista koruista ja lisää tulee lähiviikkoina koska nyt on taas draivi päällä 😁


lauantai 29. lokakuuta 2016

Muistoja kauniista syksystä

Tämän vuoden syksy on ollut kaunis ja sateeton tähän asti. Nyt on kuitenkin ruska ohi ja sateet ja pimeys hiipii pikku hiljaa.  Uusimmat avainkaulakorut tuovat vielä tuoreessa muistissa olevan ruskan mieleen. Tässä kaksi versiota. 

Maisema pari viikkoa sitten työpaikkani ikkunasta tuo mieleeni nämä uusimmat tuotokset.  😁  

Avainkaulakoru 1

Avainkaulakoru 2

Avainkaulakoru 2:n tupsu on tällä kertaa metalliketjusta ja on rapulukolla kiinnitettävä kuten avaimen pidikekin. Näin voi valita käyttääkö molempia vai vain toista

torstai 27. lokakuuta 2016

Valkoinen avainkaulakoru liiloilla koristeluilla 15€

Tein uuden "hihnaosa"  tähän,  koska se aiempi oli vähän... no se ei ollut ihan paras. Nyt on nätti,  kevyt,  valkoinen,  mutta koristeissa kuitenkin vähän väriä.

Joku saisi ostaa tän pois,  kun mulla näitä alkaa olla jo ihan tarpeeksi.  😆 15€




tiistai 25. lokakuuta 2016

Heijastinkorut

Tein muutaman heijastinkorun. Menivät heti kuin kuumille kiville, joten täytyykin tilata lisää heijastinkangasta. 😁






keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Bling bling

Syksy on ollut hieman kiireinen,  mutta yksi erittäin tärkeä korutyö on kuitenkin tehty.  Eräs ihastuttava nuori neito oli omaa kruunua vailla. Tein hänelle tämän Bling bling - kruunun. Käytössä edelleen hopeoitu kuparilanka ja toinen korumetallia oleva lanka sekä lasi- ja metallihelmet. Kruunu kaipasi mielestäni vielä kaveriksi rannekorun. Siinä on käytetty erityisesti rannekoruihin tarkoitettua memory wireä ja samoja helmiä kuin kruunussa.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Luonnonkivet riipuksiksi

Kesäloma venähti vähän pitkäksi, mutta nyt alkaa taas koruharrastus kutkuttaa. Tässä muutama riipus luonnonkivistä.




sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kruunut prinsessoille

Sain eräältä ihanalta neidolta tilauksen kruunulle. Tämän sain aikaiseksi. Ihan nättihän siitä tuli.


Omalle prinsessalle tuli tietenkin myös kova tarve kruunulle, joten olihan  se tehtävä toinenkin.


Kerrankin sain ihan valokuvamallin kuvalle




tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kesäiset korut metallisilla osilla

Teki mieli tehdä nilkkakoru turkooseista siemenhelmistä ja metalliosista. Tuli niin kiva, että tein kaulakorunkin samaan tyyliin ja sormuksen kaupanpäälle. :-)


Tässä kuva koru ihan kaulassakin. Vähän jäi epätarkaksi kuva, mutta ideasta saa kiinni kuitenkin.



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

lauantai 28. toukokuuta 2016

Pöllöilyä osa 2

Kiva teema toi pöllöt. Löysin aivan ihanat pöllöriipukset. Tein niille lyhyen ja pitkän ketjun.

Pöllökoru pitkällä ketjulla.  Salpalukko koristeena edessä ja turkoosit helmet.

Pöllökoru lyhyellä ketjulla. Koriseena turkooseja helmiä ja metallikoristeita.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Korutaidetta ulkona luonnossa

Tultiin eilen perjantaina mökille, mutta tällä kertaa otin joitain koruntekovälineitä mukaan. Oli ihanaa istua ulkona auringossa ja tehdä korua. Tänään mentiin tutulla teemalla, jälleen valmistui siis puu. Kuvaukset tietenkin myös luonnossa. 😀



Elämänpuu valkoisilla lasihelmillä.





keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kaulakoruja on taas tehty 😀

Mietin tässä, että mitä näistä nyt sit sanoisi. Hmm... no antaa kuvien puhua puolestaan. Kysyä saa! 😄

Musta tupsukaulakoru

Avainkaulakoru ja koristeena metallilangalla "köytetty" lasihelmi.
Tässä ei ole tupsua, mutta jos joku haluaisi osaa tämän tupsullisena, niin sen voi lisätä.
Valkoinen tupsukaulakoru




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pöllöilyä

Nyt on tehty pöllökoruja. En malta olla julkaisematta kuvia niistä. Muutama muukin pöllöidea on jo mielessä, mutta niitä odotellessa voi ihailla näitä.

Pöllö puun oksalla

Turkoosi pöllö kuparilangasta

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Valkoinen tupsukaulanauha

Sain haasteen tehdä valkoisen tupsukaulanauhan. Nappasin haasteesta kiinni. Harmi vaan, ettei mulla ollut nyt kotona enempää valkoisia helmiä. Tämä versio on nyt tehty pienillä helmillä. Laitetaanpa tilaukseen lisää erilaisia valkoisia helmiä, jotta pääsee vastaamaan kysyntään paremmin. 😉

Elikkäs... Kaulakoruun on käytetty pieniä ja vielä pienempiä helmiäishohtoisia lasihelmiä ja metallihelmiä. Tupsun lankamateriaalia en tiedä mitä on.


Myyty

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sininen unelma

Tämän setin tein ihan rakasta kummitätiäni ajatellen, kun hän pyysi minua tekemään itselleen korun. Oli aivan ihanaa päästä tekemään ja antamaan jotain juuri hänelle. Ennen olen vain harmitellut, etten osaa tehdä kenellekään mitään ja sitten ehkä ostanut jotain typerää, jos sitäkään. Voi miksi en ole keksinyt tätä aiemmin? 😂